lauantai 13. helmikuuta 2010

Kouvolan koulukeskustelu


Sippolan koulu


Farssin piirteitä on jo nyt Kouvolan koulujen tuhoamisprosessissa. Maakuntalehtemme on muutaman kuukauden aikana julkaissut "lopettamispäätöksiä" pidemmille ja lyhyemmille koululistoille. Millaisesta listasta viikon päästä tiistaina lehdistä luemme?

Listanlaatijoina ovat tähän asti havaintojeni mukaan olleet:
Sivistystoimen tilaajajohtaja Eero Mattila omilla listoillaan.
Konsulttina toiminut tohtori Raila Oksanen.
Konsulttityön ohjausryhmä.
Sivistystoimen johtokunta erimielisenä.
Opetus- ja kasvatuslautakunta kahdella kannallaan.
Opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtaja Juha Katainen.
Opettajien ammattijärjestökin on ottanut kantaa.
Rehtorit on organisoitu alueisiin ja kokoontuvat hekin.
Vajaaksi jäänyt valtuustoryhmien puheenjohtajien kokous.
Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki heittelee kouluja peliin.
Kaupunginhallitus on siunannut prosessin alkuunpanon.
Kaupunginvaltuusto on välillä todennut valmistelujen olevan "vaiheessa".

Sippolan koulu eli sen yläasteluokat on kahdessa kohtaa ollut pois listasta: alussa puhuttiin vain ala-asteita koskevista suunnitelmista ja jostain syystä myös aluetelevision ohjelmassa vilautetusta listasta puuttui Sippolan yläasteluokat. Huomautettakoon, että lähes koko keskustelun ajan on virheellisesti puhuttu Sippolan yläkoulusta.

Sippolassa on kuitenkin Sippolan koulu, jossa on luokat esikoulusta yhdeksänteen saakka. Monet koulun opettajat, opiskelutilat ja koulutaksit palvelevat sujuvasti kaikkia ikäluokkia. Kaikki toimii hyvin, koulu on kelvollisessa kunnossa, opettajatilanne on hallinnassa ja oppilasmäärätkin kasvussa.

Viime vuosina Kymijokivarren isot koulut Inkeroisista Kouvolaan ovat alkaneet potea järkyttävää oppilaspulaa. Sitä muuten ennustelin jo vuonna 2005 Sippu Jukolan kesänä käymämme koulusodan aikaan. Ja nyt sitten kaupunkimme "tärkeitä" ja "hyvien valinnaisten" kouluja yritetään väkisin hoitaa kuntoon tarjoamalla maaseudun lapsille Kouvolan kyytejä. Siltäkin tuntuu, että kaupunkimme jotkut tahot yrittävät pelästyttää lapsiperheet pois johtajille epämieluisista maaseutukylistä.

Sippolan yläasteluokkien oppilaita ahnehditaan moneen suuntaan. Uskomattomin veto on mitata Kaipiaisten ja Kouvolan Eskolanmäen välimatka luontevaksi suunnaksi. Minusta se "luonteva suunta" on Kaipiaisten koulun kohdalta noin 27 kilometriä eli vähintään viisi kilometriä pidempi matka kuin Sippolaan on. Suuri osa Kaipiaisten ala-asteen oppilaista asuu kuitenkin Kaipiaisista Sippolaan päin.

Moneen kertaan on Sippolasta tietoa lähetetty Kouvolamme kouluviranomaisille ja myös suoraan poliittisille päättäjille. Tietoa on mennyt sähköpostilla, paperipostilla, sanomalehtien kautta, puhelimella ja kai vähän radion ja alue-TV:nkin kautta. Netissä on kouluasioista kertovia blogeja ja facebookissa sivuja. Jotkut päättäjät siitä huolimatta lehtien sivuillakin väittävät, ettei kyläkoulujen edustajat pidä itsestään tarpeeksi ääntä. Sippolasta katsoen Kouvola on Haukkasuon takana, eihän huuto tietysti suoraan suon yli kuulu.

Naamakirjasta katselin, että
Kouvolan kaupunginvaltuuston kokouksen aikaan maanantaina 22.2.2010 klo 17.00 lähtien pääsee huutamaan ison porukan mukana aivan Kouvolamme kaupungintalon portaiden tuntumaan. Minä taidan viritellä jonkun kumistimenkin mukaan.

Edelliseksi perjantaiksi 19.2.2010 meidän kylästä ehdotettu Kouvolan koululakko eli "lasten kotiopetus" näyttää myös keräävän ilmoittautumisia sitä mukaa kun tieto leviää. Tähän projektiin osallistun vain sivusta kun en enää ole koulussa ja poikanikin ovat jo seuraavissa opinnoissa.

Kouvolan maaseutukylien hyvää kehitystä haluan kaikin keinon edesauttaa. Kouvolalla on laaja ja lapsiperheitä puoleensa vetävä kyläverkosto.
Muutamassa vuodessa maaseutu on asumisympäristönä muuttunut merkittävästi lasten ja nuorten kannalta.

Kännykät ja nettiyhteydet kuuluvat maaseudun lapsiperheillä vakiovarusteisiin. Maaseutunuori löytää facebookista kaverin aivan yhtä helposti kuin kaupunkilainenkin. Ratsastustallit, mopoporukat, bändikämpät, luontoharrastukset, nuorten riennot ja monet muut houkutukset saavuttaa 2000-luvun maaseudulla monta kertaa helpommin kuin kaupunkilähiöiden ahtaudessa.

Lunta on tänä talvena paljon. Kovimman pakkasen aurinko jo päivisin leudontaa. Riemukkaita kiljahduksia kuului aamulla pihalleni asti kun Sippolan koululaisia Sopenmäen ladulla liikkui.

Itse kukin voi nauttia rauhoittavista talvimaisemista.

Ei kommentteja: